Kun jokunen kuukausi sitten selasin syksyn kirjakatalogeja, tämä Serafim Seppälän uutuus nousi välittömästi eniten odottamakseni kirjaksi: myöhäisantiikin henkisessä ilmapiirissä olen muutenkin viettänyt viime aikoina runsaasti aikaa, joten aikakautta esittelevä historiateos suomeksi on mitä tervetullein.
Tosin tämä teos on nimenomaan aatehistoriaa, eli se perinteisempi historia, jossa hallitsijat hallitsee ja tapahtuu asioita (usein sotia, ja usein hallitsijoille) on jätetty pois, sen sijaan esitellään joukko valittuja yleisiä teemoja ja miten nämä ymmärrettiin antiikin ja myöhäisantiikin aikana Välimeren kulttuuriympäristössä, erityisesti filosofisessa kontekstissa (joka aikakautena oli erottamaton uskonnoista).
Kirjaan on valikoitu kaksitoista teemaa, kullekin oma lukunsa: sielun ja ruumiin yhteys, seksuaalisuus, lapset ja lapseus, ihonväri ja orjuus, näkeminen, tuoksut, ystävyys, suudelma, unet, kuolema, eläimet ja nauru. Ollaan siis perusasioiden äärellä, mutta niin kuuluukin: kirjan tehtävänä on nimenomaan selventää sitä aatteellista kontekstia, jossa aikakauden ajattelu on syntynyt, ja jonka ymmärtäminen on välttämätöntä jos haluaa sitä ajattelua ymmärtää. Oman osansa saavat hellenistiset filosofit eri aikakausilta, vähän latinalaisetkin, aikakauden uskonnolliset kultit, juutalaisuus, ja tietysti miten kristinuskon nousu valtauskonnoksi vaikutti asioihin (ja useimmiten kaikkien noidne ryhmien sisältäkin löytyy hyvin monenkirjavia kantoja ja ajatuksia).
Ajatukset ja käsitykset, ja termistö, ja kiinnostuksen kohteetkin, ovat ratkaisevasti erilaisia, eikä ole kovinkaan hedelmällistä lähteä tutustumaan vaikkapa hellenistisiin filosofeihin, kirkkoisiin tai muihin aikakauden ajattelijoihin olettaen, että heillä on samat käsitykset, ennakkoluulot tai merkitykset käytetyille termeille kuin mikä vallitsee nykyhetken Suomessa (tai Yhdysvalloissa). Moinen anakronistinen ja ennakkoluulojen filtteröimä luenta- ja tulkintatapa, jopa ihan akateemisten tutkijoiden piirissä, saa kyllä runsaasti piikittelyä kirjassa...
Ja samalla aihe ja sen käsittely tarkoittaa, että vaikka ei nyt olisikaan niin kiinnostunut (myöhäis)antiikin filosofeista, niin tässä on hyvä tilaisuus tutustua vaihteleviin ajatuksiin noista elämän perusasioista ja ehkä haastaa omiakin ennakkoajatuksia ja yleisiä käsityksiä: ehkä asiat eivät välttämättä olekaan niin kuin ne nykyään ymmärretään. Eli kirja sopii kyllä aiheittensa ja niiden käsittelyn puolesta kaikille joita kiinnostaa ajatella vaikkapa näkemistä, ystävyyttä, lapsia, unia, nauramista, seksiä jne. (henkilökohtaisesti pidin kiinnostavimpana lukua ystävyydestä, koska siinä haastetaan eniten nykykäsityksiä "ehkä asioiden ei edes tarvitse olla näin"-tavalla).
Seppälän kirjoitustyyli on selkeää ja helposti lähestyttävää (ja jonkin verran apologista erityisesti kreikkalaisten kirkkoisien suhteen, mutta kuitenkin asiallista), joten ote on mukavan populaari että tämä sopii monenlaisille lukijoille (ja toisaalta kirjallisuusviitteitä löytyy runsaasti niitä halajaville). Tietty haastavuus toki syntyy siitä, että kuten olen aiemminkin huomioinut, että myöhäisantiikki ja Bysantin historia jäävät usein helposti katveeseen, ne ovat useimmille joko täysin tuntemattomia tai vähintäänkin huonosti ymmärrettyjä ja ennakkoluulojen ja väärien käsitysten värittämää. Tässä kirjassa tosiaan keskitytään puhtaasti aatehistoriaan (eli ei edes käytäntöihin, miten vaikkapa lapsia oikeasti hoidettiin, vaan mikä oli filosofinen käsitys lapseudesta), eli lukija luultavasti nauttii teoksesta enemmän jos edes jonkinlainen käsitys aikakauden historiasta löytyy.
Ja tietysti myös aikakauden filosofeista ja teologeista: ainakin sillä tasolla, että tunnistaa mikä ero on platonistilla ja stoalaisella, tai pysyy edes jotenkin kärryillä että keitä nämä Johannes Krysostomos ja Augustinus yms. nyt oikein ovatkaan.
Eli jonkinlaiset pohjatiedot kyllä varmasti parantavat kirjan lukemista, mutta eiköhän tästä kirjasta saa kiinnostavia ajatuksia vaikkei niin aikakautta tunnekaan (ja silloin ainakin saanee ennakkokäsityksiä ja -luuloja ravisteltua), ja ehkä pohjaa jatkaa aihepiiriin tutustumista.
Jepjep. Odotin kirjalta paljon ja odotukset palkittiin, eli jos (myöhäis)antiikin filosofia tai teologia millään tavalla kiinnostaa, niin kirja on suorastaan pakollista luettavaa, ja jos nyt on ylipäänsä kiinnostunut mistään, niin kannattaa silti vilkaista, tässä ollaan kuitenkin ajattelun, kulttuurin ja sivistyksen peruslähteillä.
Ja totean tässä, että voisin mielelläni kyllä lukea suomeksi jonkun perinteisemmänkin kattavan yleisteoksen myöhäisantiikista, koska aikakausi tosiaan ansaitsisi tulla paremmin tunnetuksi.
Arvostelukappale saatu kustantajalta.
Kylläpä nyt sattuikin, sillä aivan vähän aikaa sitten katsastin yhtä esittely tästä kirjasta ja jäin pohtimaan, olisikohan tämä millainen kirja, olisiko tästä lahjakirjaksi? Bysantti on jäänyt hieman hämäräksi minulle ja olisi kyllä kiintoisaa tutustua Idän mystiikkaan. Unet ja nauru -osiot saattaisivat olla kiinnostavia. Ehkä en kuitenkaan tätä osta, vaan katson, jos jossain voisi vilkaista. Kiitos, kun esittelit.
VastaaPoistaArvelen että haluat kyllä lukea tämän :) Ja vaikka Bysantin historia olisikin jäänyt vähän hämäräksi (niinkuin se on tainnut jäädä monille, kuten sanottua), niin muistelen että sen verran kuitenkin tiedät kirkkoisiä että senkin puolesta on riittävät pohjatiedot kirjalle.
PoistaKiitos hyvästä vinkistä! Seppälä on käsittääkseni ainakin ollut opettaja Itä-Suomen yliopistossa, joka on vanha kotiyliopistoni. Tämä kirja ei olisi varmasti alkanut kiinnostaa ilman bloggaustasi.
VastaaPoistaJep, teologian professuuri näkyy olevan, ja erikoisalana juurikin patristiikka, eli kirjan aihepiiri on hallussa.
PoistaHieno kirja ja hyvä analyysi. Tuo anakronismihuomio on kyllä merkittävä: me emme voi arvostella ja tuomita menneitä ajattelijoita nykyajan lähtökohdista.
VastaaPoista"Katsomisen" problematiikka on antiikissa ollut varsin keskeinen. Olihan jo Platonillakin elämän tavoitteena "puhdas henkinen katse" eli theoria. Antiikin taiteessakin katseella on keskeinen merkitys.
Bysantti on varsin mielenkiintoinen maailma.
Eikä yksinomaan omien ennakkokäsitysten läpi filtteröiminen ole edes kauhean hedelmällinen tutustumistapa näihin ajattelijoihin, ennemmin hedelmällistä on päätyä myös katsomaan omia ennakkokäsityksiä, olivat ne sitten oikeita tai eivät.
PoistaKatsomisluku oli mielenkiintoinen, ajattelu katsomisesta eräänlaisena koskettamisen tai jopa tarttumisen muotona, hyvin aktiivisena toimintana (mikä omalla tavallaan selventää mm. joitain liturgisia käytäntöjä, elevaatiota ja adoraatiota...ja toisaalta tulee mieleen tämä tuore käsite "mikroaggressio")