Aminata Sow Fall - Kerjäläisten lakko

 

Näitä Kääntöpiiri-sarjan kirjoja bongailin aikoinaan Frau, Signora & Bibi -haasteen yhteydessä, ja itsenäisen kustantamon ajalta luin egyptiläisen Alifa Rifaatin kirjan Kaukana siintää minareetti. tämä senegalilaisen Aminana Sow Fallin kirja ei ranskankielisenä olisi haasteeseen sopinut, mutta luetaan nyt (suomennos Satu Milonoff). 

Tapahtumapaikkana on Kaupunki jossain Ranskan entisessä siirtomaassa Länsi-Afrikassa (paikkaa ei numetä, mutta oletin puheena olevan Dakar Senegalissa), kaupunki jossa kerjäläisiä riittää, vaikea mennä mihinkään törmäämättä almun pyytäjiin...näiden määrä ja aktiivisuus on sen verran suuri, että asialle pitää tehdä jotain: erityisesti koska se hankaloittaa turismia (aiemmin valkoiset tulivat kolonisoimaan, nyt he haluavat taas tulla, mutta tällä kertaa turisteina), niinpä aktiiviset virkamiehet ryhtyvät varsin kovaotteisiinkin toimiin karkoittaakseen kerjäläiset kaduilta.

 

Mutta koska almujen antaminen köyhille on muslimin velvollisuus, ja erityisesti se (ja sitä seuraavat kerjäläisten kiitokset ja rukoukset) edesauttaa kaikenlaisia pyrkimyksiä Jumalan silmissä, ei kerjäläisten katoaminen kaduilta ja näiden sydämistyminen kohteluunsa ole myöskään täysin ongelmatonta kenellekään. Erityisesti kun kerjäläisasiasta vastuussa olleen virkamiehen nimi aletaan mainita mahdollisten korkeiden poliittisten virkojen yhteydessä, ja asemaansa parantaakseen kyseinen virkamies kysyy pyhältä mieheltä neuvoa, ja saa ohjeeksi jakaa tietyt määrätyt almut tiettynä päivänä katukerjäläisille...

Lukemieni pohjois-afrikkalaisten naiskirjailijoiden, yllämainitun Alifa Rifaatin ja senegalilaisen Mariama Bân, teoksissa huomiota kiinnitti vallitseva patriarkaattinen kulttuuri, joka asettaa kuitenkin varsin kovat vaatimukset miehille, ja jos mies ei kykene täyttämään velvollisuuksiaan oikeudenmukaisesti ja vastuuntuntoisesti, on se välittömästi myös naisten ongelma: niinpä kirjoissa nousee esiin miehiä jotka eivät sinänsä ole mitenkään pahoja, mutta, no, aika hölmöjä ja heikkoja. 

 

Sow Fallin kirjassakin tuota teemaa sivutaan, joskin satiirin keskeinen pointti on toisaalla ja nykysuomalaisesta näkökulmasta varmaan aika vieras: kerjäläisten asema yhteiskunnassa ja almuvelvollisuus. 

Voi sanoa että pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on omalta osaltaan siivonnut varsin suuren osan tarpeesta kerjäämiseen ja almuihin (vaikka havaittavasti ei ole niitä täysin poistanut), ja tämän järjestelmän ansiot ovat suuret. Mutta samalla yksilön vastuu toisista yksilöistä on näppärästi poistettu, kirjan keskeinen ajatus, että kerjäläisillä on yhteiskunnallinen rooli ja asema, on vieras. Almuja ei suinkaan anneta pyyteettömästi sydämen hyvyydestä, mutta niiden antaminen on kuitenkin velvollisuus josta saa omat vastineensa. Asian hoitaminen etäännytetysti veroilla poistaa tämän suhteen, veroja maksetaan enemmän tai vähemmän mielellään, mutta niistä muodostuvien byrokraattisten almujen varassa elävillä ei ole yhteiskunnallista asemaa, heidän olemassaolostaan ei ole lopulta oikeastaan muuta kuin haittaa, Sow Fallin kirjan ironinen käänne on mahdoton.

Ja jos ei ole henkilökohtaisia velvollisuuksia kanssaihmisiään kohtaan yksilönä, ne saattavat unohtua myös silloin kun ei pitäisi, yhteiskunnallista valtaa käytettäessä.

Tätä lukiessa silmiin osui erään poliittisesti aktiivisemman kaverini FB-kommentti kunnallisvaalien äänestysprosentista, siltä miltä poliittisten toimijoiden toiminta hänen(kaltaistensa) näkökulmasta näyttää ja voisiko näillä olla yhteys: COVID on vauhdittanut tuloerojen ja yhteiskuntaluokkaerojen kasvua, ja palvelualan (jolla ei ole mahdollisuutta etätyöhön) duunarina voi vain havaita että yhteiskunnallisen ryhmänsä edustajana ja tätä kautta henkilönä ei juuri näytä kiinnostavan oikein mitään puoluetta (ja päälle tietoisuus ettei oma tilanne ole edes pahin...)

Sow Fall, Bâ ja Rifaat saattoivat nostaa esiin huomion että patriarkaalisessa kulttuurissa mieheltä vaaditaan paljon, heikkoudesta ja hölmöydestä kärsivät muutkin vaikka aikeet eivät olisikaan suorastaan pahoja, ja sama pätee tietysti kaikkiin vallanpitäjiin, myös demokraattisilla vaaleilla valittuihin tai muilla tavoilla tehtäviinsä päätyneisiin virkahenkilöihin. 

Hyvinvointivaltiota ja tuloerojen tasaamista veroin pidän tietenkin ehdottomasti parempana järjestelmänä kuin yhteiskuntaa jossa tuloerojen (vähäistä) tasausta kerjäämisella ja almuilla. Mutta samalla, vaikka järjestelmä ei siihen kannustakaan, yksilön tulisi sitten omatoimisesti kehittää moraalinen vastuuntunto huomioida toisten jakamaton ja luovuttamaton ihmisarvo ja niin oma kuin muiden osallisuus yksilöinä yhteisössä (paavimme Franciscus taisi kirjoittaa tästä jotain...)

Helmet-haasteesta otan kohdan 46. Kirjassa syödään herkkuja.