Claudio Magris - Toinen meri

 

Saattaa olla että tämä kirja täytyy lukea toiseenkin kertaan.

Aiheena Claudio Magrisin pienoisromaanissa on 1900-luvun alun triesteläinen filosofi Carlo Michelstaedter (josta, myönnän, kuulin nyt ensimmäistä kertaa, mutta näkyy olevan todellinen henkilö). Michelstaedter varsinaisena henkilönä vilahtaa tosin vain sivumennen, varsinainen keskushenkilö on ystävänsä Enrico Mreule, jonka elämää kuitenkin ohjaa nuorena kuolleen ystävänsä filosofia, ja tarina kertoo Mreulen elämän nuoruudesta kuolemaan, 1800-luvun lopulta 1950-luvun loppuun.

Ja kirja on muutenkin yhteneväinen päähenkilönsä ja tämän elämänasenteen kanssa, niukka, haluton miellyttämään, yhteiskunnasta irrallaan pysyttelevä, itsensä häivyttävä...pienoisromaani etenee hieman episodimaisesti, kovin paljon tarkkoja historiallisia tietoja ei kai ole. Mreule ei ole kiinnostunut armeijasta joten nuoruudessaan lähtee useiksi vuosiksi Argentiinaan, ja palatessaan myöhemmin Italiaan pyrkii myös pitämään tiettyä etäisyyttä asioihin, niin hyvin kuin mahdollista (ja Triesten alue kuitenkin on yhä keskeinen rajamaa, jonka alueella myllertävät Itävalta, Italia, Jugoslavia, historiallisia käänteitä on paljon ja näkyvät ne tietysti Mreulenkin elämässä, mutta etäisyyttä pyritään silti pitämään).

 

Tuttuja piirteitä on aiemmin lukemastani Magrisin Mikrokosmoksia-kirjasta, kiinnostus Triesten monimutkaiseen historiaan, ei lainkaan juonivetoinen tyyli, hieman kuivakka mutta ehdottoman sivistynyt "namedroppaan tässä ohimennen Euroopan kulttuurihistorian". Tämä tuntui ehkä vieläkin hankalammalta teokselta kitsaudessaan, mutta samalla ankaran johdonmukaiselta: kirjan muoto ja sisältö ovat kunnioitettavan yhteneväiset ja koherentit, kirja ei vain kerro miten Mreule elää vaan tekee sen jopa samalla tavalla.

 

Ei tätä voi mitenkään suuren yleisön hittikirjana pitää, mutta ilahduin kyllä kun Impromptu oli tämän päättänyt kustantaa, ja Hannimari Heinon suomennos toimii hyvin (joskin suomalaisjulkaisussakin on omat kuriositeettinsa, pari kreikankielistä sitaattia sai rinnalle käännöksen, ei-sentään-lukuisat latinankieliset sitaatit taas eivät...Magris voinee odottaa italiankielisen lukijakuntansa pääosin osaavan ainakin vähän latinaa, suomalaiset saattavat olla harvemmassa).

Kiinnostava teos, vaikkei miellyttävä, ja tosiaan sellainen joka täytynee lukea toisenkin kerran: bloggauksen lukijat osannevat tässä vaiheessa arvioida haluavatko lukea edes sen ensimmäisen kerran, kaikki eivät halua, mutta jotkut.

Mutta Nussbaumer oli oikeassa vaatiessaan heitä kääntämään kreikasta saksaksi, ne olivat kaksi välttämätöntä kieltä, ehkä ainoat, joilla sopi kysyä, mistä kaikki saa alkunsa ja mihin kaikki häviää. Italia on eri asia, sillä ei nimetä eikä panna asioita järjestykseen, eikä se huimaa valollaan ja tyhjyydellään, vaan sillä vain lykätään tuonnemmaksi kaikkea epämieluisaa ja tehdään sen kanssa sopimus: sillä kelpaa poukkoilla sinne tänne ja ohjata kohtaloa hivenen harhaan siinä rupattelun tuoksinassa. Elämän kieli, nimenomaan, ja näin ollen yhtä mukautuva ja katteeton kuin sekin, korkeintaan asiallinen vaateparsi.

Helmet-haasteessa voisin ottaa vaikkapa kohdan 2. Kirjan on kirjoittanut opettaja (Magris on saksalaisen kirjallisuuden professori). 

Kirjasta lisää Maailmankirjoissa.