Tämä kirja on ollut "pitäisi lukea"-listalla jo Frau, Signora & Bibi -lukuhaasteen ajoilta, tämä Laura Esquivelin kirja kun on yksi niistä haasteeseen sopivista kirjoista joihin niminä törmäsi ihan etsimättäkin, sen verran bestseller on kyseessä (suomennos Sanna Pernu).
Meksikon maaseudulla 1900-luvun alkupuolella (taustalla pyörii vallankumous) Mama Elena hallitsee itsevaltiaan ottein niin karjatilaa kuin perheensä kolmea tytärtä, ja kun tyttäristä nuorimmalle Titalle tulee kosija Pedro, niin äiti ei moista hyväksy koska Tita ei ole menevä naimisiin vaan huolehtiva äidistään tämän kuolemaan saakka, ja myllerryksessä Pedro päätyykin naimisiin tyttäristä vanhimman Rosauran kanssa, ihan vain jotta olisi lähellä Titaa...
Kirja on jaettu kahteentoista lukuun nimetty kahdentoista kuukauden mukaan, en tosin tiedä miksi, koska tapahtumien aikaskaala ylittää reilusti vuoden eivätkä lukujen tapahtumat oikein mitenkään liittyneet nimikuukausiin (ensimmäinen Tammikuu-luku tapahtuu syyskuussa, Syyskuussa taas vietetään loppiaista...).
Ja kussakin luvussa on ruokaresepti (tai joskus useampikin) ja ruoat ja niiden valmistus ovat hyvin tärkeässä osassa kirjaa. Tita on kasvanut keittiössä ja on armoitettu kokki, ruoanlaiton ja syömisen kautta käsitellään tunteita ja kokemuksia ja omalta osaltaan ruoalla on myös tärkeä vaikutus tapahtumien kulkuun...
Tarinana tämä oli suoraviivainen rakkaus- ja perhetarina (jossa on kyllä ihan oma määränsä arveluttavia elementtejä), johon toisaalta sopii hyvin varsin fyysinen ruokakeskeisyys ja toisaalta tapahtumia ja käänteitä värittävä erinomaisesti toteutettu maaginen realismi (laji joka joskus liian itsetarkoituksellisena käy rasittavaksi, tässä se toimii), niinpä lopputuloksena oli mainiosti mukanaan vetävä ja viihdyttävä romaani.
Mutta ei juuri sen enempää, tarina ja henkilöt jäävät kuitenkin aika simppeleiksi enkä ole mitenkään kulinaristi joten runsaat ruokakuvaukset eivät nyt niin ole minun juttuni joten lopputulemaksi tulee sellainen "ihan kiva", tulipahan luettua. Ymmärrän suosion muttei tämä antanut minulle sen enempää kuin lukuhetken viihdytyksen (mikä toki on enemmän kuin jotkut muut kirjat...)
Mutta täsmäosuma Helmet-lukuhaasteen kohtaan 41. Kirjassa laitetaan ruokaa tai leivotaan.
Luin tämän ehkä parikymmentä vuotta sitten, ja se sopi silloiseen (nykyistä romanttisempaan) mielentilaani hyvin: lämmintä, eksoottista, värikästä, suuria tunteita. Muistaakseni pidin myös kerrontatavasta ja päähenkilöstä Titasta.
VastaaPoistaKaikki laatusanasi pätevät kyllä teokseen, ja sanoisin että jos joku henkilö haluaa lukea jotain latinalaisesta Amerikasta, niin tämä on kyllä hyvä suositus.
PoistaOmassa lukumaussani tämäntyylisissä kirjoissa kuitenkin tapaa korostua henkilöt ja näiden väliset suhteet, jotka tässä teoksessa pysyivät kuitenkin sen verran yksinkertaisina että ei pääse nousemaan varsinaisesti hyväksi, mutta olen siis kuitenkin tyytyväinen että luin...
Luin tämän espanjaksi viime vuonna ja minusta tämä oli aika hilpeä. Maaginen realismi oli se juju, hulvaton farssi tai komedia. Metsästin vielä elokuvankin kun sitä kehuttiin. Hyvin se oli filmattu ja värikäs, mutta silti pidin kirjasta enemmän.
VastaaPoistaJoo, sinänsä rankkoja aiheita ja tapahtumiakin, ja kuitenkin mukana on paljon huumoria, ja sitä tulee juuri tuosta maagisesta realismista, jota ilman teos olisi ollut jo aika tuskaisempi...
PoistaLeffan voisin kyllä katsoa kanssa.