Nathalie Sarraute - Le mensonge

Julkisiin kirjastoihin en vielä ole päässyt, niinpä katselin konventin kirjastosta mitä Shakespearen sisarukset -haasteeseen otollisia kirjoja löytyisi...ja löytyi Pléiade-sarjasta Nathalie Sarrauten kootut teokset, ja vaikka tuotantonsa onkin romaanipainotteista, oli mukana myös muutama näytelmä (mitä olen havainnut, hyvinkin monella kirjailijalla on tuotannossa myös jokunen näytelmä tai kuunnelma tai muu dramaattinen teksti, vaikka tunnetuin tuotanto olisikin muualla). Valitsin aika sattumanvaraisesti tekstin Le mensonge vuodelta 1966 (suomeksi "valhe").

Tämä on alunperin kirjoitettu radiokuunnelmaksi, vaikka lavallakin sitä on esitetty. Yhden näytöksen tekstissä kuitenkin toiminta rajoittuu joukkoon keskustelevia ihmisiä (ja aika paljon taidettiin pelata yksityiskohdilla ja nyansseilla, vihjeillä, kolmella pisteellä, ja varmastikin osa tästä meni minulta ohi. Tant pis.)

ROBERT : [...] C'est incroyable, le nombre de gens qui ont honte d'avoir de l'argent. Vous avez remarqué ? Tout le monde voudrait avoir un père prolétaire. Je trouve que c'est plutôt sain...
SIMONE : Oui, c'est très porté en ce moment, le genre "prolo"...C'est un genre...Chez les intellectuels surtout...

Ja keskustelun aiheena ovat sosiaaliset valheet ja miten niihin reagoida. Näytelmän ulkopuolinen hahmo on äänekkäästi köyhäillyt, ja vaikka moni tiesikin asian tilan niin antoi olla, mutta yksi hahmoista oli sitten kärkevästi huomauttanut isoisästä joka on rikas teollisuuspamppu ja jonka ainoa perijä puhuja oli...niin, pitäisikö tällaisten asioiden antaa olla vai pitääkö niihin reagoida? Ja puhe jatkuu muihin vastaaviin valheisiin...

Kiinnostavasti useampi esimerkki tulee sota-ajoilta, eri henkilöiden toiminnasta sota-aikana, tarinoista osallistumisesta vastarintaan yms. Onhan tunnettua, että Ranskassa tuota vastarintaliikettä, sen toimintaa ja siihen osallistumista on paisuteltu ja mytologisoitu hyvinkin runsaasti, kun noin muuten toiminta sodassa ei tunnetusti mennyt ihan putkeen, joten kyseleekö Sarraute tässä toisaalta kuinka oikeutettua se paisuttelu on ja toisaalta miten siihen reagoida, antaako vaan olla vaikka kaikki tietää ettei se ihan niin mennyt, vai julkisesti haastaa ja kyseenalaistaa (Sarraute itse oli juutalainen venäläisemigrantti, joka piileskeli läpi sodan, ei ole kai kokemuksistaan kauheasti puhunut, mutta ilmeisesti kokemuksia ei-niin-sankarillisuudesta löytyi ja niihin vihjataan...)

Kiinnostava teksti, vaikkei Sarrauten tyyli minun makuuni ihan olekaan osunut. Ehkä näitä voisi lukea lisääkin (sen verran lyhyitä ovat että ei kauaa mene, vaikkeivät tyylillisesti mitään välipaloja olisikaan). Haasteesta voin kuitenkin ottaa tällä ulkomaisen kuolleen naiskirjailijan, jota olen lukenut aiemminkin (Tropismeja joskus vuosia sitten).

---------------------------------------------

Kirjoitanpa vielä jotain tuosta Bibliothèque de la Pléiade -sarjasta, koska se on Ranskassa käsite: hyvin korkean profiilin kirjasarja, jonka teokset eivät ole ulkoisella koolla pilattuja, mutta kun ne on painettu ohuelle raamattupaperille ja fonttikin on aika pientä, niin Sarrauten kootut teoksetkin kriittisine nootteineen mahtuvat yhteen helposti käteen sopivaan niteeseen (jossa nyt sattuu olemaan päälle parituhatta sivua), ja muilta kirjailijoilta löytyy sarjassa myös yhden tai useamman niteen koottuja teoksia. Ja tämä on selkein tapa määrittää kuuluuko kirjailija Kirjallisuuden Kaanoniin: jos tuotanto löytyy Pléiadeista, on tekijä etabloitu klassikko.

Tietysti nämä ovat myös kohtalaisen paljon kalliimpia kuin taviskirjat, ja ranskalaiset kirjakaupathan eivät juuri harrasta vauhdikasta kirjan kiertoa ja varastoa tyhjentäviä alennusmyyntejä, joten arvo säilyy (käytettyinäkin hinnat ovat yleensä korkeammat kuin tavallisissa uusissa kirjoissa). Mutta tietysti näitä kuuluu löytyä joitain jokaisesta sivistyneestä kirjahyllystä...